torstai 28. maaliskuuta 2013

Ninjago - kakku vadelma-salmiakkitäytteellä

Vietimme yhdet synttäri perheen kesken ja kakun suunnittelija halusi Ninjago-kakun, jossa käärme ja Kai taistelevat keskenään hiekka-areenalla. Makumaailmaan tuli idea noin kymmenen vuotta sitten kaupasta löytyneistä ruutu-jäätelöistä, joissa makuna oli vadelma-salmiakki.
 Lopputulos oli tämä:
 
 
 
Pohja:
4 munaa
1½ dl sokeria
1 dl gluteenitonta jauhoseosta (pirkka/sunnuntai)
3/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
 
Voitele ja korppujauhota (gluteenittomilla korppujauhoilla) 24 cm:n vuoka. Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää varovasti vatkaten vaahdon joukkoon.
 
Paista  150 astetta n. 50 min uunin alatasolla.
Anna hetken aikaa vetäytyä vuokassa ennen kumoamista.
 Anna kakkupohjan tekeytyä mielellään seuraavaan päivään ennen täyttämistä. Gluteeniton kakkupohja on herkästi murenevaa, joten leikkaaminen onnistuu paremmin, kun kakkupohja on seissyt päivän.
 
Täytä kakku edellisenä päivänä paistovuokaan ja anna moussen hyytyä yön yli jääkaapissa.
Näin ollen kostuta kakkua hieman varovaisemmin täytön yhteydessä ja kostuta seuraavana päivänä tarvittaessa pohjaa ja päällistä lisää.
 
Kostutukseen:
n. 3 dl spriteä
 
Täyte: (kahteen väliin)
4 dl kermaa
200 g ranskankermaa
100 g tuorejuustoa
3 rkl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
3 rkl Apteekin salmiakki- mixeriä
6 liivatelehteä
tilkka kiehuvaa vettä
4-5 dl vadelmia
 
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää vaahtoon ranskankerma, tuorejuusto ja sokerit sekä salmiakki. Liota liivatelehdet mahdollisimman vähällä määrällä kiehuvaa vettä (2-3 rkl) ja lisää moussen ohuena nauhana, koko ajan vatkaten. Kääntele vadelmat lopuksi mousseen. Jos vadelmat ovat jäiset, mousse hyytyy hetkessä.
 
Koristelu:
1 prk Flora Vispiä
Hiekka Wiener Nougat-cruschia
 
Lähikuvaa hahmoista.


perjantai 22. maaliskuuta 2013

Kahvipöydän pikaleivos

Tämä leivos on juuri nimensä veroinen, helppo ja nopea valmistaa.
 Lapsuudessa tästä piirakasta on jäänyt teitty kuva makumuistiin ja nyt tuli tehtyä ensimmäisen kerran sitten lapsuusvuosien tätä piirakkaa. Edelleen samoja makumaailmoja löytyi piirakasta.
 
 
225 g sulatettua ja jäähdytettyä voita
3 munaa
3 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
1 dl tuoreista appelsiineista puristettua mehua
 
Sulata voi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen voin ja appelsiinimehun kanssa.
 
Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle peltille ja
Paista 250 astetta, uunista riippuen 10-15  min.
 
Jaa piirakka uunista oton jälkeen kahteen osaan ja ripottele kuumalle puolikkaalle piirakalle sokeri. Kun piirakka on jäähtynyt, levitä hilloa (vadelmahillo) sokeroimattomalle puolelle ja nosta sokeroitu puolikas toisen päälle.


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Tuunattu gluteeniton suklaapiirakka

Tämä suklaapiirakka on sekoitus eri ohjeita. Kuorrutteen ohjeesta kiitos sukulaiselleni...
Piirakka on niin hyvää, ettei yksi palanen kerrallaan riitä.
 
Valokuvaus suoritettu yöllä ja laatu sen mukainen =(
 
Ohjeesta tulee uunipeltillinen
 
POHJA:
6 dl sokeria
5 dl gluteenitonta jauhoseosta (sunnuntai)
2 tl vanilliinisokeria
4 tl leivinjauhetta
6 rkl tummaa kaakaojauhetta
3 dl kiehuvaa vettä
300 g sulatettua voita
4 munaa
 
Sekoita sokeri, jauhot, vanilliinisokeri, leivinjauhe ja kaakaojauho keskenään. Kiehuta vesi ja sulata voi. Sekoita ne keskenään ja hämmennä puukauhalla kuivien aineiden joukkoon. Lisää puukauhalla sekoittaen vielä munat yksitellen taikinaan.
PAISTA 200 astetta, noin 30-35 min.
KUORRUTE:
100 g voita
6 dl tomusokeria
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 rkl vanilliinisokeria
6 rkl (tai enemmän) erittäin vahvaa kahvia
 
Sulata voi, lisää joukkoon muut ainekset. Sekoita tasaiseksi, melko löysäksi massaksi ja levitä jäähdytetyn piirakkapohjan päälle.
 
KORISTELU:
1 pss mini bites pätkiksiä

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Mocca - Whoopiet

Kirjassa Whoopie-leivokset löytyy pelkästään whoopien ohjeita. Sieltä yhdistellen sain leivottua moccatäytteisiä whoopieita.
Ehkä jauhojen määrä oli hieman liian suuri, koska näistä tuli suhteellisen korkeita kakkaroisia. Mutta maku oli hyvä.
 
 
 
(15-20 kpl)
250 g vehnäjauhoja
1 tl soodaa
iso hyppysellinen suolaa
115 g pehmeää voita
150 g vaaleanruskeaa, pehmeää sokeria (fariinisokeria)
1 iso muna
1 tl vaniljasokeria
0,75 dl tuorejuustoa
0,75 dl kermaa
 
Vatkaa voi ja (fariini)sokeri vaahdoksi. Vatkaa muna voi-sokerivaahdon joukkoon, voimakkaasti vatkaten. Lisää keskenään sekoitetuista kuivista aineista puolet massaan. Lisää sen jälkeen tuorejuusto-kermaseos. Hämmennä kapustalla loput jauhoseoksesta taikinaan ja sekoita hyvin.
 
Pursota leivinpaperille pieniä ympyröitä ja paina niitä hieman litteiksi. Jätä reilusti kohoamisvaraa.
 
Paista 180 astetta, n. 10-15 min.
 
Anna jäähtyä peltillä n. 5 min ja siirrä sen jälkeen jäähtymään ritilän päälle.
 
Täyte:
115 g (suolatonta) voita
85 g tuorejuustoa
2-4 rkl vahvaa, kylmää kahvia (maistele välillä maku ja lisää tarvittaessa)
280 g siivilöityä tomusokeria
 
Vatkaa voi, tuorejuusto ja kahvi kulhossa hyvin. Vatkaa vähitellen tomusokeri vaahdon joukkoon. Pursota täyte pikkuleipien väliin.
 
NAUTI!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Vadelmahyytelökakku

Tämä hyytelökakku on ensimmäinen, jota olen koskaan maistellut. Alkuperäinen versio on ollut vadelmaton ja kuorrutettu mangopiltillä. Pienen tuunauksen jälkeen tästä on tullut suosituin hyytelökakku meidän perheessä.
Kakku ei ole liian makea ja rakenteeltaan on hyytelömäisempi verrattuna tuorejuustokakkuihin. Kuitenkaan rakenne ei ole liian hyytelömäinen.
 
 
Kakku on tehty 20 cm:n irtopohjavuokaan. Jos teet 24-26 cm:n vuokaan, tee annos 1,5-kertaisena.
 
Pohja:
150 g gluteenittomia keksejä (digestive, kola...)
50 g sulatettua voita
 
Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele irtopohjavuokaan ja voitele vuokan reunat öljyllä. Laita jääkaappiin jähmettymään täytteen valmistamisen ajaksi.
 
Täyte:
2 dl kermaa
4 dl piimää
1½ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
½ l vadelmia
6 liivatelehteä
n. 2 rkl kiehuvaa vettä
 
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää joukkoon piimä ja sokerit. Sulata n. 5 min liotetut ja hyvin kuivaksi puristellut liivatelehdet kiehuvaan veteen. Kaada ohuena nauhana vaahdon joukkoon, koko ajan vatkaten. Lisää viimeisenä (hieman kohmeiset) vadelmat ja kaada vuokaan. Jos haluat kakusta tasaisen vaaleanpunaisen ja vadelmat murskana, vatkaa vatkaimella. Jos taas haluat vadelmat kokonaisina, kääntele nuolijalla vadelmat vaahtoon.
 Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
 
Koristele haluamallasi tavalla.
 


perjantai 8. maaliskuuta 2013

Batman - kakku

Synttärisankari toivoi kakukseen Batman - kakkua ja hän itse visioi kakun. Myös makumaailma on sankarin toive. Kakussa Batman ja jokeri taistelevat rahoista kerrostalon katolla... Äidin taidot eivät riitä vielä kovin kummoisiin suorituksiin, mutta mukava on yrittää.
 
 
Pohjan ohjeen otin kinuskikissan sivuilta ja muokkasin sen gluteenittomaksi. Tästä kakkupohjasta on leikattu 1/3 kermakakkua varten... Eli tähän Batman-kakkuun on käytetty 2/3 osa kakkupohjasta.

Tästä annoksesta tuli suorakaiteenmuotoinen kakku, joka oli kooltaan noin 24 x 35 cm.
 
Pohja:
7 kananmunaa
225 g tummaa suklaata
4 dl gluteenitonta jauhoseosta (sunnuntai)
1½ rkl vaniljasokeria
1½ tl leivinjauhetta
1/3 tl suolaa
300 g voita
3 dl fariinisokeria
 
Erottele munan valkuaiset ja keltuaiset erilleen. Sekoita gluteeniton jauhoseos, vaniljasokeri ja leivinjauhe sekä suola keskenään. Sulata tumma suklaa mikrossa miedolla lämmöllä. 

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää voi-sokerivaahdon joukkoon kananmunan keltuaiset yksitellen, vatkaa hyvin. Lisää seuraavana sulatettu tumma suklaa sekä kuivat aineet, kevyesti vatkaten.
Lisää viimeisenä valkuaisvaahto taikinaan, varovasti vatkaten.
 
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun (gluteenittomilla korppujauhoilla) vuokaan.
 
Paista kakku 175 astetta, n. 40-50 min. Uunin alatasolla.
 
Kostutukseen:
2½-3dl spriteä
 
Täyte:
6 dl kermaa
100 g ranskankermaa
250 g mascarpone-tuorejuustoa
1½ rkl vaniljasokeria
4 rkl tomusokeria
7 dl mansikkasurvosta
7 liivatelehteä
Kiehuvaa vettä
 
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää joukkoon mascarpone ja ranskankerma. Lisää mansikkasurvos ja sokerit. Puristele liivatelehdet kuiviksi ja sulata kiehuvaan veteen (vajaa ½ lasia). Lisää ohuena nauhana täytteen sekaan, koko ajan vatkaten.
 
Halkaise pohja kolmeen osaan ja jaa täyte kostutuksen jälkeen tasaisesti molempiin väleihin. Kokoa kakku edellisenä päivänä paistovuokassa jääkaappiin hyytymään.
 
Koristelu:
Värjättyä kaulintamassaa reunoille
Päällinen toffee- ja lakritsifudge-karamelleja
Hahmot sokerimassaa
Keltaiset osat marsipaania
Hopeista tomuväriä
 
 
Suunnittelija halusi kaupunkinäkymää kakun reunalle ja lepakoita lentelemään taivaalle.
Tässä keltaiset viivat ovat poliisien taskulamppujen valokeiloja...


Muutama vaihekuva.


lauantai 2. maaliskuuta 2013

Gluteenittomat sämpylät

Nämä sämpylät on tehty aineksista, mitä kaapista löytyy.
Sopivan pehmoisia ja hyviä sämpylöitä tuli.
 
 
1l vettä
2 palaa hiivaa
4 tl psylliuminkuorijauhetta
3 tl suolaa
3 dl oat bread mix - jauhoseosta (provena)
2 dl tummaa jauhoseosta (sunnuntai)
4 dl gluteenitonta jauhoseosta (pirkka)
½ dl öljyä
 
Liota hiiva kädenlämpöisen veden joukkoon. Lisää seokseen psyllium ja anna turvota 5-10 min. Lisää suola ja noin puolet jauohoista. Vatkaa taikinaan sitkoa yleiskoneella 5 min ajan. Sekoita loput jauhot ja öljyt ja jatka vatkaamista jonkin aikaa.
 
Leivo sämpylät heti peltille kohoamaan ja paista 225 astetta n. 10-15 min.
 
Taikina on todella löysää ja sämpylöiden pyörittely ei onnistu. Itse leivon sämpylät reilussa jauhokeossa samalla tavalla, kuin leipoisin limppuja.
 
Mutta lieneekö juuri pehmeä, hyvin vatkattu taikina salaisuus pehmeisiin ja kuohkeisiin gluteenittomiin sämpylöihin?