sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Gluteeniton Mansikkainen kakku 5-vuotiaalle

Tämä kakku on odottanut blogiin pääsyä jo hyvän tovin...  Pohjana vaalea kakkupohja ja täytteenä mansikkamousse. Päivänsankarin toiveesta täyte mansikkainen ja koristelun hän on itse suunnitellut.


Kakkupohja tehty 24-26 cm:n alumiinivuokaan.

6 munaa
1½ lasia sokeria
1 lasi gluteenittomia jauhoja
½ lasia perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Voitele vuoka voilla ja jauhota gluteenittomilla korppujauhoilla tai esim. kaurajauhoilla.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää varovasti sekoitellen joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet.

Paista 150-160 astetta, alimmalla tasolla uunissa n. 1,5 h.

Kostutukseen:
Omenamehua laimennettuna, mutta tarkkaa määrää en muista, 2 dl?

Täyte:
4 dl vispikermaa
reilu ½ l mansikkasurvosta
4 liivatelehteä
kiehuvaa vettä
n. 1 (-1½) dl tomusokeria
1½ rkl vaniljasokeria

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma suhteellisen kovaksi vaahdoksi, lisää joukkoon  mansikkasurvos ja sokerit.
Kiehauta n. 2-3 rkl vettä. Puristele lionneet liivatelehdet kuiviksi, sulata kiehuvaan veteen.
Lisää sulanut, tasainen vesi-liivatelehtiliuos massan joukkoon koko ajan vatkaten.

Tässä kakussa laitettu moussen lisäksi vielä muutama mansikka koonaisena moussen sekaan.

Päällä:
Kermavaahto kosteuden pysäyttäjänä.
½ kg Sokerimassaa kakun kuorrutukseen
Koristeet sokerimassaa ja valmiita koristeita.