lauantai 19. joulukuuta 2015

Lusikkaleivät

Lusikkaleivät kuuluvat jouluun - tätä mieltä on jo jälkikasvukin asiasta =)


n. 40 kpl
200 g   voita
1½ dl   sokeria
4 dl      vehnäjauhoja
1 tl       leivinjauhetta
2 tl       vanilliinisokeria

Anna voin kiehua miedolla (siksi alleviivattuna, koska myönnän polttaneeni voin mustaksi touhutessani kaikkea muuta ja antaessani voin kiehua omassa rauhassa) lämmöllä kattilassa 4-5 min. välillä sekoittaen. Kun voi muuttuu vaalean pähkinänruskeaksi, ota voi pois liedeltä ja lisää joukkoon sokeri. Anna seoksen jäähtyä sekoittamatta.

Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet voi-sokeriseokseen. Anna taikinan hetki jähmettyä, älä kuitenkaan jäähdytä taikinaa kovaksi.

Painele teelusikan pesään taikinaa, irrota varovasti pikkuleipä peltille. Anna paistovalmiiden lusikkaleipien jähmettyä ennen paistamista.

Paisto 175 astetta, n. 10 min. tai kunnes pikkuleivät ovat vaaleanruskeita.
Anna pikkuleipien jäähtyä ja kovettua rauhassa, täytä lusikkaleivät vadelmahillolla. Pyörittele lopuksi kide-hienosokerissa.

maanantai 14. joulukuuta 2015

Polly-karamelli - hyytelökakku

Polly-karamellit... voisiko parempaa olla. Siitä syntyi ajatus tehdä niistä hyytelökakku. Maistaessani massaa heti teon jälkeen maku oli melko mieto. Yön yli hyytyessään kakun makumaailma oli voimistunut ja parantunut.
Loppujen lopuksi vadelmia ei ehkä olisi kannattanutkaan laittaa kakun päälle. Pelkät Polly-karamellit olisivat riittäneet.

Kakkua en saanut kokonaisena kuvattua, tässä viimeinen pala kuvattuna ennen kuin hävisi lasten suuhun.


Kakku tehty 24 cm:n vuokaan.

Pohja:
75-100 g gluteenittomia kolakeksejä
75-100 g gluteenittomia kaura-mustikkakeksejä
(tai maun mukaan jotain muita keksejä)
50 g voita

Murskaa keksit, sulata voi. Sekoita keskenään ja painele irtopohjavuokaan. Laita kovettumaan jääkaappiin moussen teon ajaksi.

Mousse:
1 prk Flora Vispiä
1 prk (2 dl) kermaa
200 g ranskankermaa
1 prk mascarpone-juustoa
5 rkl tomusokeria
7 liivatelehteä
½ dl kiehuvaa vettä
1 pss (200 g) tai hieman enemmän Polly-karamelleja
1 dl kermaa

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa Flora Vispi ja kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon ranskankerma ja mascarpone-juusto sekä tomusokeri. Laita Polly-karamellit ja 1 dl kermaa kattilaan, sulata tasaiseksi massaksi. Anna hetki jäähtyä (mutta jos jäähdytät liikaa, menee massa sitkeäksi/kovaksi). Sulata liivatelehdet kiehuvaan veteen ja lisää mousseen ohuena nauhana koko ajan vatkaten. Lisää notkea (ja vielä lämmin) polly-kermaseos massaan ja kaada vuokaan.

Anna hyytyä jääkaapissa yön yli.

Koristele haluamallasi tavalla.